S
Soile Mönkkönen
No kyllä saa taas yrityksen ja erehdyksen kautta varmaan tätäkin opetella.
Kone on lauantaina vaihdettu ja piuhat kiinni mutta nyt vasta alan tässä
käytellä. Kaikki meni uusiksi käyttöjärjestelmää myöten. Kaikki englanniksi,
joka on vielä erikseen kynnys. Täytyy vaan ottaa aikaa ja katsoa miten
pärjään. Tuomolla on niin vähän ylimääräistä aikaa, että joudun odottamaan
joskus juhannuksen jälkeen. Skypeä ei esim. ole vielä laitettu. Yritän nyt
tämän lähettää eteenpäin. Aika näyttää, kesällä ei oikein malta ehkä
opetellakaan mutta nyt on pakko kun kaikki yhteydet on muuten poikki. Niin
sitä on tullut meikäläinenkin koneen orjaksi jo.
Kyllä tämä kesä on ollut ihan poikkeuksellinen minulle. Ei ole tarvinnut
miettiä mitä tekee. Arja oli Lapualta juuri täällä vuorokauden
silmäleikkauksen vuoksi. Kaikki näytti menevän hyvin.Koko ajan on joku
tullut tai mennyt. Keskiviikkona tulee seuraava vieras ja hänen kanssaan
mennään juhannusta viettämään Turku-Raisio yms. paikkeille sisareni luo.
Kaikenlaista pientä mukavaa on ollut.Yksi lauantai meni kälyni
eläkeläispippaloissa Tikkurilassa. Ihana ilma ja sai pitkästä aikaa tanssia
kuin nuorena, oikein nautin. Ulkolava oli Vantaanjoen rannalla. Porukalla
kävimme yhtenä päivänä Tallinnassakin.
Mitenkäs te? En ole hirvinnyt vielä Eilallekaan soittaa. Mikähän lienee
tilanne. Tämä kesä ei ole sitten teidän parhaitanne, arvatenkin. Voimia
sinulle.
terv. Soile